Suomen viime sodan suurien menetysten joukossa oli perin pohjin tuhottu Lappi. Paljon ei apua Suomeen ulkomailta heti sodan jälkeen tullut. Yksi sellainen oli kuitenkin amerikkalaisten kveekareiden avustustyö. Se alkoi heti kun asukkaat palasivat Rovaniemen raunioille. Jaettiin ruokaa, lääkkeitä, vaatteita, kenkiä, telttoja, maitopulveria kouluruokaloihin, siemenperunoitakin. Avustustyön yhdeksi ja pitkäaikaiseksi muodoksi kehittyivät kylissä pidetyt kansainväliset vapaaehtoiset työleirit. Niihin tuli ihmisiä Suomesta ja ulkomailta. Leireillä autettiin kyläläisiä heidän rakentaessaan uudelleen tuhotut talonsa. Toiminnan järjestämisessä oli mukana monta suomalaista kansalaisjärjestöä, esimerkiksi Suomen Huolto ja Suomen Punainen Risti.
Ensimmäiset työleirit järjestettiin 1946 Rovaniemen Autissa ja Sallan Hirvasvaarassa. Leirikohteet valittiin yhteistyössä paikallisten jälleenrakennuslautakuntien ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Työ oli pääasiassa rakennustyötä vaikka muutakin työtä tehtiin. Seuraavana kesänä oli leirejä jo seitsemän, joista kaksi Keski-Suomessa. Seuraavina vuosina leirit jatkuivat. Vuonna 1947 Kalliolassa pidetyssä kokouksessa perustettiin leiritoimintaa jatkamaan Kansainvälinen Vapaaehtoinen Työleirijärjestö – KVT, joka yhä toimii, hieman erilaisella nimellä. Joka kesä leirit jatkuivat.
Urriaapa
Itse olin työleirillä 1959 Sallan Urriaavassa. Urriaapa oli asumattomaan korpeen rakennettu uudisasutuskylä, rintamamieskylä. Kyläläiset olivat muuttaneet sinne 1956. Talot olivat keskeneräisiä, mutta niissä kuitenkin asuttiin. Navettoja ei kaikkia ollut vielä rakennettu ja pellot olivat pitkälti vielä raivaamatta. Kylän taloissa leiriläiset tekivät mitä tarvittiin. Rakennettiin navettoja, maalattiin ja kunnostettiin taloja, raivattiin peltoa, tehtiin heinää ja kaikkea muuta. Leiri kesti puolitoista kuukautta ja 37 leiriläistä oli noin 10 eri maasta.
Minulle tuo leiri oli merkittävä kokemus. Kymmeniä vuosia myöhemmin se johti minut pohtimaan työleirien järjestämistä Afrikassa. Monien mutkien ja monien henkilöiden yhteistyön tuloksena vuonna 1990 alkoivat kymmenen suomalaista leiriläistä rakentaa kyläläisten kanssa terveysasemaa tiettömän taipaleen takana olevaan Hombozan kylään Uluguru-vuorilla Tansaniassa. Äetsän Seudun Kehitysmaaseura antoi leiriläisille rakennuskassaan 3000 markkaa ja leiriläiset sijoittivat kukin omia rahojaan 300 markkaa. Näillä 6000 markalla ostettiin rakennustarvikkeita, sementtiä, puutavaraa, kattopeltiä sekä ovat ja ikkunat. Rakennus saatiin kolmessa viikossa vesikattoon. Kylässä ei ollut savea joten tiiliä ei voitu tehdä ja polttaa vaan rakennus muurattiin luonnonkivistä. Samaan aikaan aloitettiin lähistöllä kaksi muuta työleiriä, Tangenin ja Changarawen kylissä. Rakennettiin kyläterveysasemaa ja kansakoulua. Mukana näissä olivat Harjavallan Kehitysmaakauppayhdistys ja Tushikamane ry.
Toimintamalli
Työleirien järjestäminen jatkui. Kehittyi toimintamalli, jossa oli mukana neljä tahoa: Kyläläiset, jotka halusivat osallistua kylänsä kehittämiseen ja tehdä sen eteen palkatonta talkootyötä. Paikallisviranomaiset, jotka auttavat ja neuvovat rakentamisvaiheessa sekä toimittavat tarvittavan henkilökunnan ja huolehtivat valmistuneen rakennuksen toiminnasta, oli se sitten koulu tai kyläterveysasema. Suomalainen kansalaisjärjestö, joka omillaan sekä ulkoministeriön myöntämillä varoilla hankkii rakennustarvikkeet Tansaniasta. Suomesta tulleet vapaaehtoiset leiriläiset, jotka kustantavat itse omat matkansa ja ylläpitonsa kylässä ja tekevät työtä palkatta. Hankkeet olivat kyläläisten vastuulla ja heidän johdossaan. Työleiriläiset tekivät työtä yhdessä heidän kanssaan.
Viitakiven Tuki ry aloitti kyläterveysasemien sarjan 1991 Ruahan kylässä. Terveysasemia rakennettiin vuosien mittaan viisi. Samana vuonna alkoi Msingin ystävyysseura ry:n ensimmäinen työleiri pienessä Msingin kunnassa kaukana Tansanian sisäosissa. Msingi oli Hauhon ja Janakkalan kuntien ystävyyskunta. Yhteistyö Msingin kunnan kanssa jatkuu yhä. Se on jatkunut jo 30 vuotta ja saanut monia muotoja. Kunnan kaikkiin kolmeen kylään on rakennettu uudet kansakoulut ja kunnan kolmen kylän yhteinen terveysasema on rakennettu. Paljon muuta toimintaa on ollut ja se jatkuu yhä..
Leireille lähtijöitä on ollut aina tarpeeksi vaikka mitään varsinaista tiedotustoimintaa ei ole harjoitettukaan. Kyläläiset ovat olleet innostuneita ja hankkeet on aina rakennettu valmiiksi. Ulkoministeriö on aina myöntänyt haetut avustukset. Tansanialaisten paikallisviranomaisten kanssa ei ole ollut ongelmia vaan paikallisviranomaiset ovat suhtautuneet hankkeisiin erittäin myönteisesti.
Setlementtinuorten liitto
Setlementtinuorten liitto ry liittyi toimintaan mukaan vuonna 1994, jolloin työleirillä alettiin kyläläisten kanssa rakentaa kansakoulua Lubungon kylään Morogoron läänissä. Edellisenä vuonna oli käyty neuvottelemassa kouluviranomaisten kanssa aloitettavista hankkeista ja laadittu kolmivuotinen suunnitelma kyläkansakoulujen rakentamisesta. Se on jatkunut alustavan kolmivuotiskauden jälkeen monet vuodet.
Tärkein työleirien saavutus on tietenkin kylän hankkeen toteuttaminen kyläläisten kanssa. Toinen tärkeä tavoite on ollut antaa ns. tavallisille suomalaisille ja tavallisille kyläläisille mahdollisuus kohdata samalla tasolla, yhteisen työn puitteissa. Tämä on ollut merkityksellistä sekä suomalaisille että kyläläisille.
Kuluneina 25 vuotena on työleirejä ollut 64. Ne ovat olleet Tansaniassa paitsi kolme, jotka olivat Zimbabwessa. Työleirien järjestäminen jatkunee yhä, toimijana ainakin Msingin Ystävyysseura ry.
Urriaavassa muistetaan
Soitin vuosia sitten Urriaapaan. Umpimähkään yhteen kylän taloista ja kysyin puhelimeen vastanneelta isännältä mahtaako kylässä kukaan muistaa työleiriä, joka siellä oli viitisenkymmentä vuotta sitten. ”Totta kai”, sanoi isäntä Erkki Jokelainen, ”minäkin muistan, olin silloin yhdeksänvuotias ja meidän talossa oli töissä Mike ja Gitta”. Porvoolaistyttö Gitta ja irlantilainen Mike menivät sittemmin naimisiin ja asuvat Helsingissä.. He asuvat samalla kadulla kuin minä. ”Ja muistaa täällä moni muukin sen työleirin ja leiriläiset”, sanoi Erkki.
Vuonna 2009 sain yllättäen puhelun Urriaavan kylästä. Soittaja ilmoitti että tänä vuonna tulee 50 vuotta Urriaavan kylän työleiristä ja olisi syy pitää täällä kylässä juhlat. Valitettavasti en silloin tavoittanut entisiä työleiriläisiä jotka olivat voineet lähteä juhliin.
Työleireillä tehdään työtä kyläläisten kanssa, ja se on tärkeää. Mutta leirillä ja kylässä tapahtuu muutakin kuin työnteko. Se on myös tärkeää. Se jää myös ihmisten mieleen.
Skotti James Pringle päätti Urriaavan työleirin leirikertomuksen sanoihin:
”Me, jotka tänä vuonna tulimme Urriaapaan, uskoimme me sitten Jumalaan tai ihmisyyteen, saimme kokea että uskoamme vahvistivat ja täydensivät ne siteet, jotka leiriläisten ja Urriaavan kyläläisten keskuudessa syntyivät.”
Viittakiven tuen projektit
- 1991 Ruahan kylässä terveyskeskuksen rakentaminen
- 1992 Mongwen kylässä terveyskeskuksen rakentaminen
- 1993 Mongwen kylässä henkilökunnan asuintalon rakentaminen
- 1994 Kambalan masaikylässä terveyskeskuksen rakentaminen
- 1995 Mifulun kylässä terveyskeskuksen rakentaminen
- 1996 Mifulun kylässä henkilökunnan asuintalon rakentaminen
- 1997 Msolokelon kylässä terveyskeskuksen rakentaminen
- 1999 Msolokelon kylässä henkilökunnan asuntalon rakentaminen
—Jorma Reinimaa