Väkivallattomuus tai väkivallaton vastarinta on moraalifilosofia tai toimintastrategia, jonka perustana ovat eettiset ja ideologiset syyt, mutta sitä perustellaan myös tehokkuussyillä. Periaatteena on kieltäytyä fyysisestä voimankäytöstä sosiaalisen, taloudellisen tai poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi. Se on vaihtoehto alistumiselle ja aseelliselle voimankäytölle.
Väkivallattoman vastarinnan keinoja ovat muun muassa symboliset protestit, taloudellisesta tai poliittisesta yhteistyöstä kieltäytyminen eli boikotit, lobbaus, veronmaksusta kieltäytyminen, aseista kieltäytyminen, lakot sekä kansalaistottelemattomuus.
Lukuisat uskonnolliset liikkeet, kuten kveekarit, jehovantodistajat, mennoniitit sekä useat buddhalaisuuden lahkoista ovat väkivallattomia.
Merkittäviä esimerkkejä väkivallattomasta vastarinnasta ovat Suomen passiivinen vastarinta, Intian itsenäisyystaistelu, mustien kansalaisoikeusliike Yhdysvalloissa, Tšekkoslovakian miehityksen vastarinta, Baltian maiden uudelleen itsenäistyminen, opiskelijoiden mielenosoitus Taivaallisen rauhan aukiolla Pekingissä, Myanmarin demokratialiikehdintä.
Vähemmän tunnettu on naisten marssi Etelä-Afrikassa vuonna 1956. Kymmenettuhannet naiset eri puolilta Etelä-Afrikkaa seisoivat Pretorian hallituksen rakennuksen edessä. He halusivat esittää vetoomuksensa pääministerille, jossa vaadittiin että hallituksen diskriminoivat passilait eivät koskisi naisia. Pääminsiteri ei ollut paikalla, hallitusrakennuksen ovi ei auennut. Kukaan ei toivottanut naisia tervetulleiksi vallan saleihin. Naiset eivät antaneet periksi. He odottivat hiljaa. Puolen tunninpäästä naiset alkoivat laulaa. Taivaan täyttivät huudot ”wathint’ abafasi, wathint’ imbodokodo!” Kun lyöt naista, lyöt kalliota. Uhmakas laulu kuvasi vapautta ja tasa-arvoa, johon naiset pyrkivät. Syntyi liike, joka lopulta johti apartheidin lopettamiseen.
—Wikipediasta ja Elina Puhto