Apartheid (suomeksi erillisyys) tarkoittaa Etelä-Afrikan unionissa ja tasavallassa vuodesta 1948 vuoteen 1991 harjoitettua rotuerottelupolitiikkaa. Maan väestö jaettiin valkoisiin, mustiin, intialaisiin ja värillisiin, jotka olivat pääasiassa maahan tuotujen malaijiorjien ja mustien jälkeläisiä. Apartheid oli laillistettua rotusortoa.
Etelä-Afrikan apartheidin ideologiset juuret olivat 1800-luvun loppupuolella kehitetyissä rotuopeissa. Lisäksi syntyyn vaikutti afrikaanereiden uskonnon, hollantilaisen reformoidun kirkon piirissä syntynyt näkemys afrikaanereiden muodostaman kansan jumalallisesta oikeudesta Etelä-Afrikkaan.
Etelä-Afrikka sai itsenäisen valtion aseman Westminsterin säädöksellä vuonna 1931. Se oli Yhdistyneiden kuningaskuntien parlamentin antama säädös, jolla vahvistettiin imperiumin dominioiden ja Yhdistyneiden kuningaskunnan välinen lainsäädännön samanvertaisuus. Se merkitsi näiden maiden itsenäisyyttä välittömästi tai ratifioinnin jälkeen.
Apartheid-lait
- Vuonna 1949 säädettiin laki jolla kiellettiin seka-avioliitot.
- Seuraavaksi tuli voimaan moraalittomuuslaki, joka teki valkoisten ja ei-valkoisten sukupuolisuhteet laittomiksi.
- Seuraavaksi säädettiin ryhmäalueiden laki, jossa määrättiin kaikille roduille omat asuinalueet, jotka valkoiset voivat milloin tahansa julistaa omakseen.
- Vuonna 1950 säädettiin passilaki, joka määräsi mustat kantamaan asuinalueensa ulkopuolella passia.
- Vuonna 1951 säädettiin kommunismin hävittämislaki ja väestö- ja rekisteröintilaki, jolloin kaikki etelä-afrikkalaiset luokiteltiin rotunsa mukaan.
- Karjanrajoittamislaki rajoitti käytännössä afrikkalaisten maita entisestään.
- Laki bantuopetuksesta tuli voimaan 1953, josta oli suurta haittaa opetukselle.
Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 Etelä-Afrikan kansallispuolue ryhtyi kampanjoimaan apartheid-politiikan puolesta. Kansallispuolue lupasi turvata ’valkoisten työläisten edut ja työmahdollisuudet valkoisten alueilla’. Apartrheid-järjestelmää kehitettiin 1950 säätämällä lakeja, jotka yleensä liittyivät johonkin valkoista ylivaltaa uhanneeseen tilanteeseen. Niistä aiheutui monia ei-toivottuja vaikutuksia ja ristiriitoja, jotka alkoivat ilmetä 1960-luvun kuluessa. Esimerkiksi bantuopetuksen oli tarkoitus tuottaa kuuliaisia afrikkalaisia työläisiä, jotka oli opetettu uskomaan että he ansaitsivat yhteiskunnassa vain palvelijan roolin. Menetelmä tuottikin nuoria aktivisteja, jotka ymmärsivät että heillä ei ollut mitään menetettävää vastustaessaan hallitusta väkivaltaisesti.
Apartheidin keskeinen yritys oli luoda afrikkalaisille omat itsenäiset kotimaat, bantustanit. Mustien asuinpaikat ja työpaikat määrättiin tarkasti ja heillä piti olla oma passi. Yli puolet Etelä-Afrikan mustista asui näiden alueiden ulkopuolella rotusorrosta huolimatta. 1970-luvulta lähtien bantustaneja yritettiin itsenäistää, mutta muu yksikään valtio ei tunnustanut niitä paitsi Etelä-Afrikka.
ANC:n (African National Congress) ja muiden järjestöjen vastarinta apartheid-politikkaa kohtaan kasvoivat vuosikymmenien aikana ja lopulta maa ajautui pattitilanteeseen, kun musta oppositio ei pystynyt kaatamaan valkoista hallitusta eikä hallitus hävittämään oppositiota. Vuonna 1989 presidentti Frederik de Klerk katsoi ulkopoliittisen ja sisäpoliittisen tilanteen vaativan neuvottelujen aloittamista apartheidia vastustaneiden järjestöjen kanssa. Lähes kolmen vuoden neuvottelujen jälkeen osapuolten onnistui saada sovitteluratkaisu vallanjaosta ja vaalien ajankohdasta. Neuvottelujen aikana poliittinen väkivalta lisääntyi maassa valkoisten äärioikeistolaisten liikkeiden toiminnan vuoksi.
Vuonna 1993 pidettiin vaalit, joihin sai osallistua kaikki etniset ryhmät. Vaaleissa maan johtoon nousi ANC:n johtama koalitio. ANC sai vaaleissa 62,6 % äänistä.
Etelä-Afrikan uusi parlamentti valitsi yksimielisesti Nelson Mandelan Etelä-Afrikan presidentiksi vuonna 1994.
Vuonna 1993 Nelson Mandela ja Frederik Willem de Klerk saivat Nobelin rauhanpalkinnon rauhan edistämisestä ja apartheid-politiikan lopettamisesta.
Totuus- ja sovintokomissio
Vuonna 1995 hallitus nimitti totuuskomission (Truth and Reconciliation Commission) selvittämään apartheidin aikaisia rikoksia. Komissio kuuli rikosten uhriksi joutuneiden todistuksia ja poliittisista syistä rikoksia tehneet saattoivat anoa komissiolta armahdusta täydellistä tunnustusta vastaan. Totuuskomissiota pidetään onnistuneena yrityksenä selvittää maan traumaattista poliittista historiaa. Totuuskomission puheenjohtajana toimi vuoden 1984 Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu arkkipiispa Desmond Tutu.
Apartheidin lakkaamisen jälkeen ero mustien ja valkoisten elintasossa ei ole kadonnut. Valkoisten elintaso vastaa teollisuusmaiden huippua, mutta mustien tuskin Afrikan keskitasoa.
Tämän taistelun pituutta kuvannee sekin, että vuonna 1960 Albert Luthuli sai Nobelin rauhanpalkinnon Etelä-Afrikan kansalliskongressin johtajana ja apartheid-politiikan vastustajana.
—Wikipediasta hakusana Etelä-Afrikka