Äetsän seudun kehitysmaaseura ry 1985

Taustaa Täytyy muistaa mikä oli maailma silloin, kun Äetsän kehitysmaaseuran perustamista suunniteltiin, se unohtuu matkan varrella hyvin nopeasti. Meillä Suomessa oli silloin sodanjälkeinen uusi sukupolvi, maailmassa oli aika paljon mediariehuntaa, Vietnamin sota, joka kesti 20 vuotta vuodesta 1955 aina vuoteen 1975 asti. Siitä käytettään nimitystä ensimmäinen televisiosota. Tämä oli yksi seikka, joka mobilisoi opiskelevaa nuorisoa,…

Afrikan maiden itsenäistyminen toisen maailmansodan jälkeen

Afrikan maiden vapautuminen siirtomaavallasta herätti ajatuksen afrikkalaisesta yhteenliittymisestä. Vuonna 1963 uudet valtiot perustivat Afrikan yhtenäisyysjärjestön (OAU). Se sai tehdyksi yhden tärkeän päätöksen: Afrikan valtiot tunnustaisivat ne rajat jotka siirtomaavallat olivat aikoinaan asettaneet. Vuonna 1963 jäljellä olevien siirtomaiden vapatumisestra sekä vallan siirtämisestä Etelä-Afrikan mustalle enemmistölle oli myös helppo  yksimielinen päätös. Monet valtioista oivat varsin pieniä, niin…

Afrikka ensimmäiseen maailmansotaan asti

Itä-Afrikan, luultavasti koko Afrikan ensimmäiset siirtomaaherrat olivat portugalilaisia noin 1400-luvulla. Purjehtijoiden tarkoitus oli tutkia millainen maailma siellä kaukana oli, oliko sillä reuna josta putoaa tuonelan pyörteisiin vai oliko maailman reunana takana Atlantis, onnen ja rikkauden maa. Kuvitelmat olivat ehkä vähän tämäntapaisia. Löytöretkeilijät olivat kuitenkin merenkulun ammattilaisia, tutkijoita ja uskalikkoja, mutta myös rikkauksien ryöstäjiä, kauppiaita tai…

Apartheid

Apartheid (suomeksi erillisyys) tarkoittaa Etelä-Afrikan unionissa ja tasavallassa vuodesta 1948 vuoteen 1991 harjoitettua rotuerottelupolitiikkaa. Maan väestö jaettiin valkoisiin, mustiin, intialaisiin ja värillisiin, jotka olivat pääasiassa maahan tuotujen malaijiorjien ja mustien jälkeläisiä. Apartheid oli laillistettua rotusortoa. Etelä-Afrikan apartheidin ideologiset juuret olivat 1800-luvun loppupuolella kehitetyissä rotuopeissa. Lisäksi syntyyn vaikutti afrikaanereiden uskonnon, hollantilaisen reformoidun kirkon piirissä syntynyt näkemys…

Art in Tanzania

Art in Tanzania on rekisteröity kansalaisjärjestö Tansaniassa, Sansibarilla ja Suomessa. Järjestö perustettiin vuonna 2001 tukemaan paikallisia artisteja, joilla ei ollut omia voimavaroja kehittää lahjakkuuttaan. Toiminta on laajentunut, nykyään järjestöllä on Afrikassa yli 300 vapaaehtois- ja työharjoitteluprojektia, oma levy-yhtiö ja lehti. Vapaaehtoistyöprojekteja on muun muassa koulutuksen, sosiaalityön, terveyden ja sairaanhoidon, sosiaalisen media, artesaanitöiden, taiteen ja musiikin,…

Bob Dylan

Bob Dylan on yhdysvaltalainen vuonna 1941 syntynyt folk- ja rocklaulaja ja lauluntekijä. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä lauluntekijöistä. Jotkin tutkijat nostavat hänet merkittävien englanninkielisten sanataitureiden rinnalle, häntä on verrattu William Wordswothiin, John Donneen ja Alfred Tennysoniin. Uransa alkuvaiheessa Dylan otti lauluissaan aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Hän oli yksi tunnetuimmista henkilöistä 1960-luvun protestiliikkeessä….

Hallinto

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kuudesta kahdeksaan (6–8) varsinaista jäsentä sekä neljästä kuuteen (4–6) varajäsentä. Jäsenjärjestöillä on mahdollisuus nimetä ehdokkaitaan hallitukseen ja myös jäsenjärjestöihin kuulumattomia Uhusianon henkilöjäseniä voidaan nimetä hallitukseen. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallituksen kokousten lisäksi pidetään viralliset syys- ja kevätkokoukset. Kaikki kokoukset ovat avoimia Uhusianon jäsenille. Hallitus voi nimetä tarpeen mukaan työryhmiä tai…

Hankkeet

Kehitysyhteistyöhankkeet Suunnitelma uudesta hankkeesta Uhusiano ry, Äetsän seudun kehitysmaaseura ry ja tansanialainen kansalaisjärjestö Mwayodeo ovat suunnittelemassa yhteistä uutta projektia vuosille 2017–2020. Mukaan pyritään saamaan myös suomalainen yritys. Mwayodeon (Mafiga Women and Youth Development Organization) toimipaikka on Morogoro ja sillä on toimintavaltuudet Morogoron läänin lisäksi myös muualla Tansaniassa. Mahdollisen yhteishankkeen päätavoitteena on naisten ja nuorten olojen…

Hippiliike

Hippiliike (englannin sanasta hippies) on 1960-luvulla voimakkaasti vaikuttanut nuorisokulttuuri ja protestiliike, joka vastusti sotaa ja kapinoi keskiluokkaisia ja konservatiivisia arvoja vastaan. Hippiliikkeen ihanteita olivat rauhanaate, suvaitsevaisuus ja kapinointi vallinnutta tiukkaa seksuaalinormistoa vastaan. Liikkeen jäsenten keskeisiä ulkoisia tunnusmerkkejä olivat värikkäät vaatteet ja miehillä tuolloin epätavalliset pitkät hiukset. Hippiliike oli osa laajempaa 1960-luvun kulttuurista ja poliittista kuohuntaa….

Historiikki

Vuonna 2010: Uhusiano täyttää 20 vuotta – lyhyt historiikki kaikesta tapahtuneesta Perusajatus Aivan 80-luvun lopussa mama Raija Salonen esitti Suomessa kysymyksen: Miten minä voin osallistua kansojen väliseen yhteistyöhön? Kysymys juontaa juurensa kokemuksista, jotka askarruttivat hänen mieltään. Kokemus tuli siitä, että Raija Salonen asui Tansaniassa Morogorossa pitkät ajat 1970-luvulta 1990-luvun puoliväliin, kuolemaansa saakka. Hän havaitsi että perinteinen…

Hyvinkään kehitysmaayhdistys, perustettu 1988

Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti Hyvinkään kehitysmaayhdistys on aatteellinen ja yhteiskunnallinen järjestö. Vaikka se on uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumaton, on sen toiminta vahvasti “puolueellista”. Kaikessa toiminnassa asioita tarkastellaan kehitysmaitten köyhien ihmisten näkökulmasta. Se voi usein tarkoittaa myös toimintaa, joka asettaa kyseenalaiseksi nykyisin vallalla olevat, laillisetkin järjestelmät esimerkiksi kansainvälisen kaupan alueella. Kaikille tilaa toimia Toisaalta yhdistys toimii…

Iisalmen Nuorison Tuki / Iisalmen Kehypaja

Iisalmen Nuoriso Tuki 1974, Iisalmen Kehypaja 1987, Uhusianossa 1987 Iisalmen Kehypaja on toiminut vuodesta 1987, se on Suomen vanhimpia työpajoja. Sen nimi on nykyisin Iisalmen Nuorten Työpaja. Sen toiminta koostuu nuorten työllistymistä edistävistä palveluista ja tuotannosta sekä starttivalmennuksesta. Työpajan palvelukokonaisuuteen kuuluvat etsivä nuorisotyö ja tuetun asumisen palvelut. Vuosina 1989–1996 Iisalmen Nuorison Tuella/Iisalmen Kehypajalla oli Tansaniassa…

Intia ja Mahatma Gandhi

Mohandas Garamchand Gandhi oli Intian kansakunnan isä. Paljolti hänen ansiostaan Intia itsenäistyi vuonna 1947. Hänen periaatteensa läpi koko hänen elämänsä oli väkivallasta luopuminen eli stayagraha. Hänet tunnetaan etunimeään paremmin nimellä Mahatma Gandhi ’pyhä mies’. Gandhi syntyi vuonna 1869 ja hän kasvoi Intiassa hinduperheessä ja opiskeli lakimieheksi Lontoossa. Hän aloitti yhteiskunnallisen toimintansa Etelä-Afrikassa, jossa hän työskenteli…

Intia, Korean sota ja Vietnam

Sotiminen ei päättynyt toiseen maailmansotaan. Niiden tuloksena syntyi uusia itsenäisiä valtioita, monet niistä Afrikkaan. Intia Vuonna 1599 englantilaiset suurliikemiehet perustivat Itä-Intian kauppakomppanian hoitamaan Kaukoidän kaupankäyntiä. Se perusti kauppa-asemat Kulkutaan (Kolkata), Bombayhin (Mumbai) ja Madrasiin. 1800-luvun alkupuolella koko Intia oli käytännössä brittien hallussa. Intialaiset sotilaat alkoivat kapinan (sepoy-kapina) brittejä vastaan vuonna 1857. Kapina kukistettiin raa’asti ja…

Joan Baez

Joan Baez on yhdysvaltalainen vuonna 1941 syntynyt folklaulaja ja lauluntekijä. Hänet tunnetaan poliittisesti kantaa ottavista kappaleista ja yksilöllisestä laaja-alaisesta äänestään. Joan Baez on saanut mainetta erityisesti Woody Guthrien, Bob Dylanin, Pete Seegerin ja monien muiden laulujen tulkitsijana. Vuonna 1974 hän levytti kannanottona Chilen sotilasvallankaappaukseen kokoelman lauluja, joista Violetta Parran Gracias a la vida on jäänyt…

Julius Nyerere

Julius Kambarage Nyerere syntyi vuonna 1922 ja kuoli vuonna 1999. Hän oli merkittävä Afrikan johtohahmoista monien maiden itsenäisyystaistelussa. Vapaus- ja itsenäisyystaistelijoita olivat Nyereren lisäksi Nelson Mandela, Albert Luthuli ja Walter Max Ulyate Sisulu. Nyerere teki yhteistyötä myös Sambian Kenneth Kaundan ja Rhodesian (Zimbabwe) Robert Mugaben kanssa, jotka olivat alkujaan vapaustaistelijoita, mutta heidän uransa loppupuoli ei…

Kansalaisyhteiskunta [14]

Kansalaisyhteiskunta tarkoittaa yleisimmän määritelmän mukaan kaikkea vapaaehtoisesti järjestäytynyttä inhimillistä toimintaa ja instituutioita, jotka eivät kuulu julkiseen sektoriin, lähinnä valtioon ja kuntiin. Yleensä myös virallinen voittoa tavoitteleva taloudellinen toiminta jätetään siitä pois Kansalaisyhteiskunnalla voidaan tarkoittaa myös sitä kehityksen astetta, jolloin yhteiskunnassa kansalainen saa äänensä kuuluviin. Nykymääritelmä suomalaisesta kansalaisyhteiskunnasta, joka koostuu seuraavista toimijoista ja toimintakokonaisuuksista: kansalaistoiminta järjestötoiminta…

Kehitysyhteistyön merkkivuodet

OECD (Organization for Economic Co–operation and Development) on vuonna 1961 perustettu Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, jossa on 34 jäsenmaata. Järjestö kerää ja tuottaa tilastoja, analysoi ja ennustaa talouden kehitystä sekä tekee tutkimustyötä. Suomi on ollut OECD:n jäsen vuodesta 1969. DAC: OECD:n kehitysapukomitea (Development Assistance Committee, DAC) on yksi keskeisimmistä kehitysyhteistyötoimijoista maailmassa. Konsensuksella päätöksensä tekevä…

Kehitysyhteistyön merkkivuodet [1ab|versio 7.8.2016]

OECD (Organization for Economic Co-operation and Development) on vuonna 1961 perustettu Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, jossa on 34 jäsenmaata. Järjestö kerää ja tuottaa tilastoja, analysoi ja ennustaa talouden kehitystä sekä tekee tutkimustyötä. Suomi on ollut OECD:n jäsen vuodesta 1969. DAC: OECD:n kehitysapukomitea (Development Assistance Committee, DAC) on yksi keskeisimmistä kehitysyhteistyötoimijoista maailmassa. Konsensuksella päätöksensä tekevä…

KehyApu Ystävät ry/ Toinin tori

Toini Niskasen sydämenasiaksi tulivat orvot lapset 1990-luvun alkupuolella. Yhteys Tansaniaan syntyi Raija Salosen kautta ja ensimmäiset Toini Niskasen tukemat lapset olivat Purotuulen talon orpokodista, joka syntyi kun Salosten päättivät että aids-orvot tarvitsevat rakenteilla olevaa taloa kipeämmin kuin Saloset, joilla oli mahdollisuus hankia uusi koti itselleen. Toinin tori on kirpputori Äänekoskella. Toini Niskanen hoiti pitkät vuodet…

Kepa pienen järjestön silmin

Kepan toiminta-ajatuksena ”koota ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta.” Kokoamisessa Kepa on onnistunut aika hyvin. Kun Kepa perustettiin, jäseninä oli 56 järjestöä, nyt niitä on yli kolmesataa. Ennen Kepan perustamista Kehitysyhteistyön juuret ovat lähetystyössä 1800-luvun puolivälistä alkaen. Lähettejä on Suomesta mennyt ainakin Afrikkaan ja Kiinaan. Lähetit ovat tehneet paljon muutakin kuin saarnanneet…

Liittyminen jäseneksi

Yhdistyksen jäseniksi voivat liittyä ne oikeuskelpoiset yhteisöt ja yksityiset henkilöt, jotka hyväksyvät yhdistyksen periaatteet ja toimintamuodot ja jotka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenikseen. Vuoden 2019 jäsenmaksut: Jäsenjärjestöt: 45 euroa Henkilöjäsenet: 25 euroa Eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät: 15 euroa Jäsenmaksu maksetaan Uhusiano ry:n VSOP:n tilille numero FI25 5660 0620 0121 95. Merkitse liittyessäsi yhteystiedot  (nimi, osoite ja /…

Marja-Liisa Swantz kertoo Tansanian itsenäistymisjuhlasta [16b]

Kohti itsehallintoa Kuvernööri Sir Edward Twiningsin vaihtaminen Sir Richard Turnbulliin nopeutti viimeisiä vaaleihin johtavia vaiheita. Itsehallinnon edellytys oli että Nyerere muodostaisi ’vastuullisen hallituksen’. Edellytyksenä valitun lakiasäätävän neuvoston muodostamisessa kohti tanganyikalaista hallintoa oli, että neuvostoon piti tulla jokaisesta vaalipiiristä yksi eurooppalainen, yksi intialainen ja yksi afrikkalainen. Saadakseen TANU:lle enemmistön neuvoston vaaleissa Nyerere kiersi kaikki vallipiirit. Hän…

Martin Luther King Jr. (1929–1968)

Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeen tarkoituksena oli lunastaa Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen mustille luvatut yhdenvertaiset kansalaisoikeudet. Vaikka orjuus oli lakkautettu, rotusyrjintä oli voimakasta aina 1950-luvulle saakka etelävaltioiden säätäessä syrjintälakeja. Kansalaisoikeusliikkeen keskeiseksi hahmoksi nousi 1950-luvulla Martin Luther King, joka väkivallattoman vastarinnan keinoin pyrki lakkauttamaan rotusyrjinnän Yhdysvalloissa. Vuonna 1955 Alabamassa Montgomeryn kehittyi bussiboikotti, kun mustaihoinen Rosa Parks oli kieltäytynyt bussissa luovuttamasta…

Minä ja kansalaisjärjestöt – 20 vuotta yhteistä taivalta

Tiina Kontisen väitöskirjan aihe on Learning challenges of NGOs in development. Co–operation of Finnish NGOs in Morogoro, Tanzania. Helsinki: Helsinki University Press.  Tiina Kontisen tutkimismateriaalina oli muun muassa Viittakiven tuen toiminta, erityisesti työleirillä Kambalan kylässä Tansaniassa. Kylään rakennettiin yhteistyössä kyläläisten ja suomalaisten kanssa terveyskeskus. Viittakiven tuki oli Uhusianon jäsenjärjestö vuosina 1990–2002. Vuonna 2002 Viittakiven tuen…

Msingi-seura 1987, alkujaan Msingin ystävyysseura

Msingi on alun perin Hauhon ja Janakkalan ystävyyskunta Tansaniassa. Yhteistyökuvio syntyi 1980-luvun alkupuolella Viittakiven kansainvälisen opiston yhteyksien pohjalta. Virallinen kuntayhteistyö solmittiin vuonna 1986. Msingin ystävyysseura perustettiin hoitamaan käytännön yhteistyötä. Vuonna 2015 nimi muutettiin Msingi-seuraksi. Msingi sijaitsee Keski-Tansaniassa noin 800 kilometrin päässä Dar es Salaamista ja 400 km Arushasta. Yhteistyön solmijat eivät ilmeisesti aikoinaan katsoneet karttaa,…

Nelson Mandela (1918–2013)

Nelson Mandela omisti elämänsä rotusorron kaatamiseen. Hän ja ANC (African National Congress, Afrikan kansalliskongessi) onnistuivat ideansa toteuttamisessa. 27 vankilavuottakaan eivät katkeroittaneet häntä. Kansallinen sovinto oli hänen perusideansa presidenttinä. Hän oli ensimmäinen demokraattisesti valittu Etelä-Afrikan presidentti. Nelson Mandela Nelson Rolihlahla Mandela syntyi Transkeissa Etelä-Afrikassa vuonna 1918  xhosa-kansaan kuuluvan thomba-heimon  päällikön poikana. Hänen äitinsä oli metodisti ja…

Ota yhteyttä

Uudet ideat, ehdotukset ja yhteydenotot ovat erittäin tervetulleita; ne otetaan yhdistyksen hallituksessa lämpimästi vastaan. Lähetä ideasi, kommenttisi, kysymyksesi, palautteesi tällä lomakkeella, niin olemme sinuun henkilökohtaisesti yhteydessä viestin saatuamme. Ilmoitathan haluatko yhteydenoton sähköpostitse vai puhelimitse. Kiitoksia! Käytä tätä lomaketta myös silloin kun haluat liittyä yhdistyksen jäseneksi. Yhdistyksen osoite: Uhusiano ry, c/o Vilma Pimenoff, Pohjoinen Hesperiankatu 13…

Sanakirja

Swahili–Suomi–Swahili -sanakirja Swahili–suomi–swahili -sanakirjasta on valmistunut toinen painos. Kirjan voi hankkia suurimmista kirjakaupoista tai Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta, joka on sanakirjan kustantaja. SKS:n myymälä sijaitsee osoitteessa Mariankatu 3, Helsinki. Uhusianolla ja sen jäsenjärjestöillä on ollut projekteja Tansaniassa Morogoron seuduilla vuodesta 1991 alkaen. Tärkein työväline projektissa on kieli, tärkeämpi kuin tarvikkeet ja rahat. Ilman kieltä ei synny yhteisymmärrystä….

Suomen setlementtiliitto

Suomen setlementtiliitto 2012 – sitä ennen Setlementtinuorten liitto 1990–2012 Suomen setlementtiliitto on tehnyt kehitysyhteistyötä vuodesta 1990 lähtien, aluksi toimijana oli Setlementtinuorten liitto, joka sulautui Suomen setlementtiliiton kanssa yhteen vuonna 2012. Osa kehitysyhteistyöhankkeista on järjestetty vapaaehtoisten työleireinä Tansaniassa. Leireillä on rakennettu ja kunnostettu pieniä kyläkouluja, terveysasemia ja opettajien asuntoloita Morogoron alueella Ulugurun vuoristokylissä. Koulujen kunnossa pitäminen…

Suomessa

Yhteistyökumppanit Suomessa Kepa Art in Tanzania, Helsinki Hyvinkään kehitysmaayhdistys, Hyvinkää Iisalmen Nuorison Tuki, Iisalmi KehyApu Ystävät, Äänekoski Msingi-Seura, Janakkala Suomen setlementtiliitto, Helsinki Toivala-säätiö, Kuopio Vaasan kehitysmaaseura – Vasa U-landsförening, Vaasa, Vasa Äetsän Seudun Kehitysmaaseura, Sastamala

Tansanian itsenäistymisen vuosilukuja

1885–1918 Saksan siirtomaa Berliinin kokouksen päätöksellä vuonna 1885 1918–1946 Kansainliiton mandaatti, Britannian hallinnassa 1946–1961 YK:n protektoraatti, Britannian hallinnassa 1954 TANU, Tanganyika African National Union perustettiin. Ugandassa ja Britanniassa opiskellut Julius Nyere oli keskeinen tekijä sen muodostamisessa. Tanun kautta siirtomaahallintoon tyytymättömät saivat kanavan ilmaista ajatuksiaan ja saada niille julkisuutta. TANU oli koko mantereen laajuinen liike. 1958…

Tansaniassa

Yhteistyökumppanit Tansaniassa UNGO (Union of Non–Governmental Organizations, Morogoro), Mr. Fuime Anthony IRC (informaatio- ja resurssikeskus), Mr Venance Mlali (project co-ordinator), Mr Harold Mloka (IT-assistant) KEPA Tanzania (kohta Tansania), Dar Es Salaam District Commisioner’s Office, web site TANGO (Dar es Salaam) Vice-Presidents Office,  web site Ministry of Community Development

Tiedotelehtiä

Uhusiano ry:n -tiedotelehtiä   Uhusiano-tiedote 1/2019 (PDF) Pääkirjoitus: Vilma Pimenoff,  Jatketaan yhdessä! Uhusianon uusi, syksyllä 2018 valittu puheenjohtaja Vilma Pimenoff tuo uutta iloa Uhusianon toimintaan. Yhdistyksen lopettamisen partaalta uudet ja tuoreemmat ajatukset saavat eloa toimintaan. Toteutettava uusi idea on nuorten valokuvien avulla toteutettava projekti, jossa kuvaajina ovat nuoret, jotka osallistuvat projektiin. He selvittävät valokuvin heille…

Toivala-säätiö 1987, Uhusianossa 2001

Uhusianon jäsen vuodesta 2001 Toivala-säätiö on vuodesta 1987 alkaen koonnut yhteen pohjoissavolaista kehitysyhteistyön osaamista. Säätiön perustajia ovat Pohjois-Savon liitto ja Siilinjärven kunta. Toiminnassa ovat mukana Itä-Suomen yliopisto, Savon ammatti- ja aikuisopisto, Pohjois-Savon kehitysmaaseura, luonnonvara-alan oppilaitokset ja kansalaisjärjestöt. Morogorossa kylien metsityshankkeissa pyrittiin metsänkasvatus- ja puunistutusesimerkkien avulla osoittamaan ekologiset ja taloudelliset hyödyt kyläläisille. Tavoitteena oli tuottaa puuta…

Työleirien taipaleelta – Viittakiven tuki

Suomen viime sodan suurien menetysten joukossa oli perin pohjin tuhottu Lappi. Paljon ei apua Suomeen ulkomailta heti sodan jälkeen tullut. Yksi sellainen oli kuitenkin amerikkalaisten kveekareiden avustustyö. Se alkoi heti kun asukkaat palasivat Rovaniemen raunioille. Jaettiin ruokaa, lääkkeitä, vaatteita, kenkiä, telttoja, maitopulveria kouluruokaloihin, siemenperunoitakin. Avustustyön yhdeksi ja pitkäaikaiseksi muodoksi kehittyivät kylissä pidetyt kansainväliset vapaaehtoiset työleirit….

Uhusiano ry

Uhusiano on swahilia ja merkitsee yhteyttä, yhdyssidettä. Uhusiano ry on suomalaisten, Tansaniassa kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen yhteisjärjestö. Yhdistyksen vapaaehtoistyöhön perustuvan toiminnan painopisteitä ovat tiedotus, koulutus ja koordinointi Suomessa ja Tansaniassa. Työmuotoina ovat kokousten lisäksi Suomessa vuosittain pidettävä Uhusiano-seminaari, tiedotelehden julkaiseminen kaksi kertaa vuodessa, jäsenkirjeet sekä erilaiset koulutus- ja tiedotustilaisuudet. Uhusianon jäseniksi voivat liittyvä yksittäiset henkilöt ja…

Uhusiano-yhdistyksen perustaminen

Vuonna 1990 perustettiin yhdistys nimeltä Tushikamane ry. Sen nimi muutettiin Uhusianoksi vuonna 1998. Vammala (nykyisin Sastamala) Seppäsen perhe, Käsityökatu 2 keittiössä… tässä on minuuttia perustava kokous, ensimmäiset säännöt ja luettelon jäsenistä Uhusiano rekisteröity yhdistys. Uhusiano 1990 Raija ja Reijo Salonen sattuivat menemään Viittakiven opiston kesäkurssille vuonna 1989. Siellä he pohdiskelivat Viittakiven opettaja Jorma Reinimaan kanssa…

Uhusianon historiasta…

1980–1985 Reijo ja Raija Salonen asuivat ja työskentelivät 80-luvun alussa Morojorossa, joka oli vielä tuolloin vain pieni kaupunki Uluguru vuorten kupeessa, noin 200 km Dar es Salaamista länteen. Reijo oli Finnidan palveluksessa ja luennoi IDM:n Mzumben johtajakoulutuslaitoksessa. Raija oli kotirouva, idealisti ja todellinen humanisti, joka otti elämäntehtäväkseen auttaa Morogoron orpoja ja antoi heille mahdollisuuden itsensä…

Uhusianon jäsenjärjestöt

Uhusianolla on 9 jäsenjärjestöä ja 60 yksilöjäsentä. Jäsenistön maantieteellinen kattavuus on varsin laaja: Art in Tanzania, Helsinki … historiikki Hyvinkään kehitysmaayhdistys, Hyvinkää … lue lisää historiikki Iisalmen Nuorison Tuki, Iisalmi … historiikki KehyApu Ystävät, Äänekoski … historiikki Msingi-Seura, Janakkala … historiikki Suomen setlementtiliitto, Helsinki … historiikki Toivala-säätiö, Kuopio … lue lisää historiikki Vaasan kehitysmaaseura – Vasa…

Vaasan Kehitysmaaseura – U-landsföreningen i Vasa toimi aktiivisesti jo ennen perustamistaan

Kehitysmaapiiri Vaasan työväenopistolla Rehtori Kaarlo Koskimies ja yhteiskunnallisten aineiden vastuuopettaja Marjaana Heikius perustivat 1987 Vaasan työväenopistoon kehitysmaapiirin, johon hakeutui hyvinkin eritaustaisia henkilöitä. Marjaana Heikius oli vetäjänä ja innosti jokaista jäsentä alustamaan aiheesta, josta hänellä oli kokemusta. Keskustelut olivat tosi mielenkiintoisia, niistä sai monella tavalla ymmärtämystä kehitysmaista ja niiden ongelmista. Muuttuva maailmankartta-opintopiiriin saatiin asiantuntijoita luennoitsijoiksi. Marko…

Väkivallaton vastarinta

Väkivallattomuus tai väkivallaton vastarinta on moraalifilosofia tai toimintastrategia, jonka perustana ovat eettiset ja ideologiset syyt, mutta sitä perustellaan myös tehokkuussyillä. Periaatteena on kieltäytyä fyysisestä voimankäytöstä sosiaalisen, taloudellisen tai poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi. Se on vaihtoehto alistumiselle ja aseelliselle voimankäytölle. Väkivallattoman vastarinnan keinoja ovat muun muassa symboliset protestit, taloudellisesta tai poliittisesta yhteistyöstä kieltäytyminen eli boikotit, lobbaus, veronmaksusta…

Vuosituhattavoitteet [12]

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous päätti vuonna 2000, että maailman köyhyys pyritään puolittamaan vuoteen 2015 mennessä. Nyt vuonna 2016 nähdään että tavoite toteutui melko lailla hyvin. Äärimmäisen köyhyyden ja nälän puolittaminen Peruskoulutuksen takaaminen kaikille Tasa-arvon edistäminen ja naisten aseman parantaminen Lapsikuolleisuuden vähentäminen Odottavien äitien terveyden parantaminen His/aidsin, malarian, tuberkuloosin ja muiden tarttuvien tautien vastainen taistelu Ympäristön kestävän…

Yhdistyneet kansakunnat

Yhdistyneet kansakunnat perustettiin lokakuussa 1945 San Franciscossa. Se perustettiin edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia. YK:hon kuuluu tällä hetkellä 193 jäsenmaata. Sen päämaja on New Yorkissa. Yhdistyneillä kansakunnilla on kuusi toimielintä: yleiskokous turvallisuusneuvosto talous- ja sosiaalineuvosto huoltohallintoneuvosto kansainvälinen tuomioistuin sihteeristö Suomesta tuli YK:n jäsen vuonna 1955. Suomi on ollut aktiivinen rauhanturvatoiminnassa, kansainvälisen oikeuden…

Yhteistyökumppanit

Suomessa Kepa Hyvinkään kehitysmaayhdistys, Hyvinkää Iisalmen Nuorison Tuki, Iisalmi KehyApu Ystävät, Äänekoski Msingi-Seura, Janakkala Suomen setlementtiliitto, Helsinki Toivala-säätiö, Kuopio Vaasan kehitysmaaseura – Vasa U-landsförening, Vaasa, Vasa Äetsän Seudun Kehitysmaaseura, Sastamala Tansaniassa UNGO (Union of non-governmental Organizations, Morogoro), Mr. Fuime Anthony IRC (informaatio- ja resurssikeskus), Mr Venance Mlali (project co–ordinator), Mr. Harold Mloka (IT-assistant) KEPA Tanzania (kohta Tansania), Dar Es Salaam…

Yhteystietoja ja linkkejä

Suomen suurlähetystö Tansaniassa Mirambo Street / Garden Avenue, P.O. Box 2455, Dar es Salaam, Tanzania, puhelin +255 22 2196565, sähköposti sanomat.dar (at) formin.fi, www.finland.or.tz Tansanian suurlähetystö Tukholmassa, Embassy of United Republic of Tanzania, Wallingatan 11, Box 7255, 11160 Stockholm, Sverige, puhelin +46 8 503 206 00/01, sähköposti mailbox (at) tanemb.se, www.tanemb.se Tansanian valtion virallinen sivusto: www.tanzania.go.tz/index2E.html Tansanian valtion kaikki www-linkit: gksoft.com/govt/en/tz.html Maailmanpankin Tansania-sivu: www.worldbank.org/tz

Yleistä

Uhusiano on swahilia ja tarkoittaa suomeksi sanaa ‘yhteys’. Uhusiano ry perustettiin vuonna 1990 katto-organisaatioksi niille suomalaisille järjestöille, joilla on kehitysyhteistyöhankkeita Morogoron alueella Tansaniassa. Uhusiano täytti vuonna 2010–20-vuotta, lue yhdistyksen historiikki. Uhusiano ry on aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on toimia yhteistyössä kehitysmaiden kansojen kanssa, kulttuurien moninaisuuden tuomaa rikkautta vaalien. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tukee sekä taloudellisesti että käytännön…