Vuonna 2010: Uhusiano täyttää 20 vuotta – lyhyt historiikki kaikesta tapahtuneesta

Perusajatus

Aivan 80-luvun lopussa mama Raija Salonen esitti Suomessa kysymyksen: Miten minä voin osallistua kansojen väliseen yhteistyöhön?

Kysymys juontaa juurensa kokemuksista, jotka askarruttivat hänen mieltään. Kokemus tuli siitä, että Raija Salonen asui Tansaniassa Morogorossa pitkät ajat 1970-luvulta 1990-luvun puoliväliin, kuolemaansa saakka. Hän havaitsi että perinteinen kehitysapu ei tavoittanut tavallisia ihmisiä, kaikkein köyhintä väestönosaa. Hän oli erityisen huolissaan nuorten ongelmista ja tulevaisuudesta sekä tajusi, että tansanialaisen kulttuurin yhteisöllisyydessä on hyvä yhteistyön pohja. Tavallisilla tansanialaisilla ja suomalaisilla ihmisillä on halua ja valmiuksia yhteiseen toimintaan, kulttuuriseen yhteistyöhön ja ruohonjuuritason kehitysyhteistyöhön.

Mama Salonen, Viittakiven opisto ja suomalais-tansanialainen työpaja

Vuonna 1989 Saloset sattuivat menemään Viittakiven kansainväliseen opistoon kesäkurssille. Myös Viittakiven opiston vararehtori Jorma Reinimaa oli pohdiskellut kehitysyhteistyötä ja jooga-kurssilla kaksi karismaattista ihmistä tapasi toisensa. Kurssin aikana Raija Salosen ja Jorma Reinimaan yhteisistä ajatuksista syntyi suomalais-tansanialainen työpaja, joka pidettiin jo saman vuonna. Raija Salosella oli tarjota tarvittavaa asiatietoa Tansaniasta ja kontakteja, Viittakivellä kehitysmaista kiinnostuneita ihmisiä.

Ulkoministeriön kansalaisjärjestöyksikön tuella parikymmentä Morogoron seudulla asuvaa, eri ammatteja ja ikäluokkia edustavaa tansanialaista tuli Suomeen ja viipyi täällä kuukauden verran. He olivat kehitysyhteistyöstä kiinnostuneiden kansalaisjärjestöjen vieraina. Työpajan tuloksena Morogoron alueella käynnistyi toistakymmentä kansalaisjärjestöhanketta.

Monet silloin aloittaneista järjestöistä ovat edelleen Uhusianon jäsenjärjestöjä ja alkuaikojen aktiivisia ihmisiä on edelleen henkilöjäseninä.

Perustaminen 1990

Vuonna 1990 perustettiin yhdistys nimeltä Tushikamane ry. Sen nimi muutettiin myöhemmin Uhusianoksi. Yhdistyksen tarkoitukseksi määriteltiin Morogoron seudun projektien koordinoiminen. Yhteysjärjestön rooli Uhusianolla on edelleen.

Ensimmäisessä jäsenluettelossa oli 76 nimeä, niistä tansanialaisia 6 ja Kyproksesta 1. Jäsenmäärä on vuosien kuluessa vaihdellut suurestikin, alimmillaan se oli 2000-luvun alussa, mutta nyt taas muutamana viime vuonna on saavutettu lähes sama jäsenmäärä kuin perustettaessa. Sadan raja kyllä vielä rikotaan.

Jäsenjärjestöjen lukumäärä oli suurimmillaan 16, nyt se on 8. Jäsenjärjestöjen määrä väheni, kun alkuajan hankkeet päättyivät, eivätkä järjestöt aina aloittaneet uutta hanketta. Toisaalta nämä kahdeksan nykyistä jäsenjärjestöä ovat vahvoja, sitkeitä ja uusiin hankkeisiin tarttuvia.

Yhteistyön opettelua, vuodet 1990–1998

Tansanian poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne muuttui radikaalisti 1990-luvun alussa, kun yksipuoluejärjestelmä hajosi ja maa siirtyi markkinatalouteen ja sen myötä yksityistämisprosessiin ja rakennesopeutusohjelmiin. Nämä prosessit vähensivät julkisen sektorin resursseja. Tähänaukkoon ruohonjuuritason hankkeet sopivat hyvin.

Uhusianon hankkeilla oli tansanialaisena osapuolena usein kylä, kirkko, paikallisviranomaiset, jopa yksityinen henkilö, koska kansalaisjärjestöjä ei juurikaan ollut. Niitä alkoi syntyä vasta 90-luvun puolivälin vaiheilla ja niiden toiminta pysyi alkuvuosina haparoivana. Suomalaisjärjestöjen hankkeet menestyivät kuitenkin aika hyvin, koska molemminpuolinen innostus oli suuri. Lisäksi syntyi ystävyys suhteita, joilla on suuri merkitys.

Koulutus ja arviointi -hanke vuosina 1995–2003

Uhusianon jäsenjärjestöillä oli siis omia hankkeita, mutta myös Uhusianolla itsellään oli oma hanke vuosina 1995–2003. Sen nimi oli aikamoinen sanahirviö: Suomalais-tansanialaisten kansalaisjärjestöhankkeiden seuranta, koordinointi, koulutus ja tiedotus. Hankkeen englanninkielinen nimi oli lyhyt ja ytimekäs: Education and evaluation.

Hanke arvioitiin vuonna 2003, sen tekivät Uhusianon edustaja Pia Mäkelä ja tansanialainen Joseph Saqware. Arvioinnin tarkoitus oli saada uuden yhteistyöhankkeen pohjaksi analysoitua tietoa ja huomioita projektin sujumisesta ja suosituksia.

Vuosina 1995–2003 pääpaino oli koulutustilaisuuksien järjestämissä Tansaniassa ja hankesuunnittelun opet telemisessa ja toteuttamisessa. Morogorossa pidettyjen seminaarien aiheina olivat mm. yhteisön analysointi, hanketyön laadun parantaminen, vuorovaikutustaitojen kehittäminen, hankesuunnittelun ja taloudenhoidon perustiedot osallistavin menetelmin ja loogisen viitekehysmenetelmän avulla.

Huomion arvoinen asia oli ja on edelleen, että Morogoron paikallishallinnon viranomaiset opettelivat yhdessä kansalaisjärjestöjen edustajien kanssa näitä taitoja ja tutustuivat samalla kansalaisyhteiskunnan ajatuksiin ja toimintatapoihin. Opeteltaviin asioihin kuului kerta kerran jälkeen myös Suomen ulkoministeriön hanketuen käsikirjan läpikäyminen ja hankeanomusten laadinta sekä taloushallinto. Samoja teemoja kuin Morogorossa käsiteltiin myös Suomessa Uhusiano-seminaareissa.

Vuonna 1995: Uhusianon Tansanian-koordinaattori Suomalaishankkeita oli niin paljon, että Uhusiano palkkasi tansanialaisen koordinaattorin. Hän oli Heriel Kitururu, joka hoiti Uhusianon jäsenjärjestöjen hankkeiden seurantaa ja hankematkojen järjestelyitä. Lisäksi hän koordinoi tansanialaisten järjestöjen toimintaa ja välitti tietoa Morogoron tapahtumista. Heriel Kitururua parempaa kulttuuritulkkia ei hevin voisi löytää, hän tunsi suomalaiset ja totta kai oman kulttuurinsa ja osasi tulkita niitä kummallekin osapuolelle.

Tätä vaihetta kesti kaksi vuotta ja Kitururun työkenttä paisui kovin laajaksi.

Vuonna 1998: UNGO

Vuonna 1998 tapahtui aika paljon. Morogorossa, perustettiin kattojärjestö UNGO, Union of Non-Governmental Organisations in Morogoro Region. Ungo koulutti jäsenjärjestöjään, aluksi Kepan ja muiden isojen järjestöjen tuella, mutta pystyi jo jonkin ajan kuluttua kouluttamaan itsekin.

UNGOn tukena oli Uhusiano, Kepan Tansanian-toimisto, TANGO, joka on tansanialaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö, sekä useita vahvoja kansainvälisiä järjestöjä, mm. Pact Tanzania ja SNV (Sticting Nederlandse Vrijwillingers).

UNGOn ja Uhusianon välillä solmittiin yhteistyösopimus vuonna 2000, jota on päivitetty useamman kerran.

Vuonna 1998: Kepa

Uhusianon aloittees ta Kepa perusti yhteystoimitsija tasoiset toimistot Dar es Salaamiin ja Morogoroon. Morogorossa painopiste oli koulutuksen tehostaminen sekä suomalaisten järjestöjen auttaminen käytännön asioissa, mutta myös kehityspolitiikan seuraaminen. Dar es Salaamin toimisto lopetettiin aika pian, mutta Morogorossa Kepa jatkoi.

Kepa palkkasi Heriel Kitururun pitämään huolta suomalaisten ja tansanialaisten järjestöjen yhteistyön sujumisesta, aikataulujen järjestämisestä ja kirjeenvaihdosta Suomeen. Lisäksi hän oli useimmiten mukana suomalaisjärjestöjen seurantamatkoilla kylissä. Heriel Kitururu on Kepan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa eläkeläinen.

Nykyisin Kepan toimisto Tansaniassa on maatoimisto, jonka tehtävät ovat monipuolistuneet. Siellä on mm. maajohtaja, kaksi hankeneuvojaa sekä kehityspoliittinen työntekijä. Kepan toimisto muutti Dar es Salaamiin vuonna 2009.

Informaatio- ja resurssikeskus

Koulutus ja arviointi-projektin arvioinnin myötä vahvistui ajatus, että Morogorossa tarvitaan kansalaisjärjestöjen informaatio- ja resurssikeskus, joka voisi tarjota tietoja, taitoja ja koulutusta Ungon jäsenjärjestöille. Kansalaisjärjestöjen määrä oli kasvanut nopeasti, 2000-luvun alussa UNGOlla oli lähes kaksi sataa jäsenjärjestöä.

Vuonna 2003 syyskuussa pidettiin UNGOn ja Uhusianon yhteinen työpaja hankeidean toteuttamiseksi. Työpajaan osallistui Ungon jäsenjärjestöjen edustajia, kaksi uhusianolaista, UNGOn ja Kepan Tansanian-toimiston väkeä, Suomen Kepa tuki hanketta. Suunnittelutyö tehtiin log frame -analyysilla ja ongelmapuun rakentamisella, jotta saataisiin luoduksi parhaat toimintamahdollisuudet ja voitaisiin luoda ja vahvistaa järjestöjen kapasiteettia kouluttamalla, verkostoitumisella ja tiedon levittämisellä. Resurssikeskukseen suunniteltiin kokoushuone, it-koulutusta sekä lukusali yleisölle lehtineen ja internet-yhteyksineen.

Resurssikeskus oli liian suuri projekti yhden järjestön toteutettavaksi, joten UNGO on hankkinut kumppaneita ja tukijoita Tansaniassa. Luonteva osa Uhusianolle olisi resurssikeskukseen liittyvä kouluttaminen.

Resurssikeskus siis perustettiin ja Ulkoministeriö myönsi projektille hanketukea vuosiksi 2004–2006. Hankkeen nimi vähän lyhennettynä oli ”Kansalaisjärjestöjen kapasiteetin vahvistaminen Morogoron läänissä”.

Uhusianon tuella resurssikeskukse en palkattiin koordinaattori, it-tukihenkilö, joka myös kouluttaa, ja toimistonhoitaja. Kepan Tansanian-toimisto maksoi resurssikeskuksen vuokran, siellä sijaitsivat itse resurssikeskuksen henkilöiden työhuoneet ja Ungon tilat sekä Kepan Tansanian-toimiston tilat ennen muuttoa Dar es Salaamiin.

UNGO ja alueverkostot

Ulkoministeriö myönsi Uhusianolle jatkoavustuksen myös vuosiksi 2007–2009. Jo ennen tätä jatkoavustusta Ungo oli ryhtynyt tekemään yhteistyötä Morogoron läänin kolmen piirikunnan kanssa tukemalla alueverkostojen perustamista ja kehittämistä. Niistä kehittyy alueellisia resurssikeskuksia, vähitellen, jos UNGO ja Uhusiano saavat resursseja kehittämiseen. Koulutuksen tarve on valtava ja innostus suuri. Kepan Tansanian-toimiston hankeneuvoja Anne Tarvainen tekivuonna 2007 seurantamatkan näihin kolmeen UNGOn ja resurssikeskuksen tukemaan alueverkostoon.

Alueverkostoissa koulutetaan pienen pieniä yhdistyksiä ja yhteenliittymiä yhdistystoiminnan ja taloudenhoidon perusteissa, rekisteröitymisessä ja mm. PET-prosessissa, joka on julkisten menojen seuraamisprosessi. Siinä kansalaiset opetetaan kysymään peruskysymyksiä miksi ja miten. PET-prosessi taitaa olla kansalaisyhteiskunnan kehittymisen yksi tärkeimmistä perusteista. Uhusiano on jättänyt hankehakemuksen seuraaviksi kolmeksi vuodeksi, jolloin Uhusiano suunnittelee resurssikeskushankkeen jättämistä Ungon hoidettavaksi. Vuosi vuodelta UNGOn oma varainhankinta on kehittynyt, mutta nyt lähivuosina on todellisen toimintakyvyn mittaamisen paikka.

Uhusiano-seminaarit

Uhusiano-seminaari on järjestetty vuodesta 1992 alkaen, kun haluttiin saada keskusteluihin mukaan kokoon isompi joukko ihmisiä ja vaikuttajia kuin vain oman piirin järjestöihmiset. Aloitteen vuosittaisen seminaarin järjestämisestä teki Vaasan kehitysmaaseura, Uhusianon jäsenjärjestö.

Seminaarit syntyivät tarpeesta koota yhteen ihmisiä kehitysyhteistyön eri puolilta, saada ihmiset vaihtamaan kokemuksia, keskustelemaan ja oppimaan. Seminaarivieraita on melkein joka vuosi tullut myös Morogorosta Uhusianon tai jonkin sen järjestön kutsumina. Seminaareissa kehitysyhteistyön eri osapuolet tapaavat toisensa, niin hanketuen antajat kuin saajatkin. Lähes joka vuosi on ollut osallistujia ulkoministeriöstä, usein myös Suomen Tansanian-suurlähettiläs, kansalaisjärjestöyksikön päällikkö, vastuuvirkamiehiä, Suomen ja Tansanian Kepan väkeä, järjestöistä osallistujia, tutkijoita. Esimerkiksi yhdessä seminaarissa keskusteltiin Tiina Kontisen väitöskirjan pohjalta. Hänen tutkimuksen aiheena oli oppiminen kehitysyhteistyössä.

Haastattelumateriaalia hän keräsi mm. neljältä Uhusianon jäsenjärjestöltä.

Uhusiano-seminaarien merkitys

Uhusiano pitää kansalaisjärjestöyksikön edustajien läsnäoloa erittäin tärkeänä. Seminaareissa kumpikin osapuoli saanut tarkemman ja rehell isemmän kuvan siitä, mitä ja miten Uhusianossa asioita hoidetaan. Myös kansalaisjärjestöyksikön velvoitteet ovat tulleet selviksi. Henkilösuhteiden syntyminen on tärkeätä. Seminaareissa on kerrottu hankkeiden vaiheista ja suunnitelmista. Esille ovat tulleet kulloinkin tärkeiksi nousseet kehitystyön kehityssuuntaukset ja menetelmät. On opittu osallistavia menetelmiä, kumppanuutta, loogista viitekehystä ja ongelmapuuta, läpinäkyvyyttä ja omistajuutta, inputtia ja outputtia.

Seminaarien aiheina on ollut useam man kerran järjestöjen työn arviointi, kulttuuri, koulutus, taloushallinto, hanketuen käsikirja.

Seminaareja on pidetty eri puolilla Suomea, Viittakivessä Hauholla monet kerrat, Sastamalassa, Kuopiossa, Vaasassa, Naantalin lähellä. Ja nyt Vantaalla, Heurekassa.

Uhusiano-tiedote

Jotta jäsenet pysyisivät jotenkuten ajan tasalla, Uhusiano ryhtyi vuonna 1995 julkaisemaan tiedote-lehteä jäsenistölle. Se ilmestyy edelleen, mikä on aika hyvä saavutus pieneltä järjestöltä. Numeroita on yleensä ilmestynyt kaksi vuodessa, muutamana vuonna kolme numeroa ja välillä on ollut muutama yhden numeron vuosi.

Tiedotteen sisältö on liittynyt kehitysyhteistyöhön, tapahtumiin ja ihmisiin siinä ja sen liepeillä. Mm. vuoden 1996 numeroissa oli Marko Ulvilan Learning with villagers –tutkimuksen kaksiosainen esittely suomeksi.

Alkuvuosien numeroissa oli usein tansanialaisia kirjoittajia, mm. kansalaisjärjestöjen kehittymisestä Tansaniassa ja Morogoron seudun hankkeiden esittelyä. Vuoden toinen numero on käsitellyt Uhusiano-seminaaria, jolloin ulkoministeriön ja Kepan edustajien puheenvuorot on julkaistu keskusteluineen. Myös aikamoinen joukko tutkijoita ja asiantuntijoita ovat kirjoittaneet lehteen, kriittisestikin. Järjestöjen ja niiden hankkeiden ja ihmisten
esittelyt ja haastattelut ovat olleet vakiotavaraa.

Vuosituhannen vaihteessa Uhusiano-tiedotteen toimittamisessa yritettiin toteuttaa kumppanuusidean mukaista tiedonvälitystä, sitä että tieto ja tiedotus on luettavissa kielellä jota vastaanottaja ymmärtää, myös Tansaniassa. Leht
i julkaistiin kaksi- tai kolmikielisenä: suomeksi, englanniksi tai swahiliksi. Ja myös ruotsiksi. Ajatus oli kaunis ja hyvin työläs, voi hyvin arvata että kääntäjiä oli välillä hankala saada. Toimitus- ja käännöstyö tehtiin vapaaehtoisvoimin.

Vuodesta 2004 alkaen tiedote on suomenkielinen, mutta käsittelee asioita yhtä laajasti kuin aikaisemminkin.

Sanakirja

Uhusiano-seminaarin illanistujaisissa syntyi kerran ajatus julkaista swahili-suomi-swahili –sanakirja.

Opiskelin swahilia Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella Helsingin yliopistossa. Kysyin swahilinopettajaltani, ryhtyisikö hän toimittamaan sanakirjaa. Hän sanoi, että ei yksin ja lupasi kysyä ystäviltään, jotka olivat töissä samassa laitoksessa. Sitten kysyttiin professori Arvi Hurskaiselta, mitä hän arvelisi, jos Uhusiano hankkisi rahoituksen swahili-sanakirjan toimittamiseen ja hoitaisi myös käytännön asiat. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan. Professori lupasi toimittajien käyttöön swahili-korpuksen, jota ilman toimitustyö olisi ollut käytännössä mahdotonta. Lisäksi hän ehdotti, että sanakirja laadittaisiin frekvenssiperusteella, jonka korpus apuohjelmineen teki mahdolliseksi. Ohjelmien avulla korpuksesta saattoi poimia myös aitoja esimerkkejä hakusanan käytöstä.

Työ alkoi vuonna 1998. Ulkoministeriö myönsi tiedotustuesta määrärahaa kolmena vuonna, neljäntenä vuonna saatiin tukea myös swahili-seminaarin järjestämiseen. Lisäksi opetusministeriöstä saatiin pienehkö avustus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa kustansi sanakirjan.
Sanakirja julkaistiin Afrikka 2002-tapahtumassa Helsingissä Kaapelitehtaalla, jolloin järjestettiin myös swahili-seminaari. Sinne kutsuttiin kunniavieraaksi Swahili-instituutin johtaja professori M. Mulokozi Dar es Salaamin yliopistosta. Muusikko Arnold Chiwalala kokosi ryhmänsä yhteen ja esitti seminaarissa tohtorinväitöksensä osan, musiikkidraaman Njia panda.

Sanakirjan kansien kuvituksena on tansanialaisen Katti Ka-Batembon grafiikka. Sanakirjan toinen painos ilmestyi 2008.

Kaikesta tästä hurmaantuu vieläkin, saavutetusta, myös swahili-sanakirjasta.

—Elina Puhto